Puh ja huh! Se on tosiaan syyslomaviikko. Siis meidän likalla. Pojalla onkin vasta ensiviikko. Hän onneksi pääsee perjantaina jopa neljänpäivän kotilomalle :) Mieskin kotona ja onkin puuhailtu jo vaikka mitä vaikka onkin vasta tiistai. Toki puuhaa on ja ei kyllä ehk riitä tääkään lomaviikko mutta onneksi on asioita joita voi jatkaa ensiviikollakin. Minäkin koko viikon kotona.

Sunnuntai-iltana tosiaan tultiin sieltä reissusta. Eilen maanantaina puolestaan mulla oli kakspäivä. Tosin taisi mennä TAAS yli hieman no joo 100kcal... mutta suotakoon anteeksi jooko? Ai miksi, no siksi et kannoin kolmisen tuntia puita sisälle ja saunalle. Mies puolestaan pesirenkaita, auton yms. pihan siivousta ja tyttö auttoi vuoroin molempia. Ja päivän päätteeksi käytiin saunassakin.

Tänään puolestaan ensin oli muita suunnitelmia, ne kuitenkin muuttui ja päivästä tulikin seuraavanlainen; Käytiin hakemassa kiukaaseen luonnonkiviä ja mainittakoon että meillä sellainen iso kiuas johon menee n. 200kg kiviä. Me tytön kanssa sitten pestiin yksitellen kivet samaan aikaan mies taas pesi saunan oikein kunnolla ja kantoi vanhat kivet pois ja uudet takaisin. Sen jälkeen siivottiin vielä piha loppuun joten nyt saa meidän puolesta tulla vaikka talvi.

Tietysti me nyt niitä uusia kiviä testaamme ja saunaan siis menemme. Huomisellekin on jo paljon tekemistä. Toinen asia vain on tämä minun selkä ja polvi. Joo ylipaino tehnyt tehtävänsä ja kroppa reistaa. Tosin polveni on se polvi joka vuosia takaperin jäi navetassa paskakourun ja sellaisen ison jyväkuorman väliin ja siitä asti on muljunut aina aika-ajoin.

Ulkona ollut kyllä eilen ja tänään ihan mahtava syksyinen keli ollut (vaikka en syksystä pidäkään) mutta näin palataan taas asiaa kun on jotain asiaa.