Kääk! Huomaa kuinka taas tuli viikonloppuna herkuteltua ja jokunen alkokin otettua nyt turvottaa aivan sikana. Ei ois kannattanu käydä vaakal. No mutta ei muuta kuin kakspäivähän onkin sopivasti tänään joten eikun kuosiin. (kunnes taas on viikonloppu). 

Kyllä se kaikki oli tämän turvotuksen arvoista. Perjantai meni kyllä möllötellen mutta lauantaina isäntä tuli ihmisten aikaan ja sai sen verran et päästiin käymään pitsalla (josta en jaksanut kuin puolet) ja saunaan hakemassa juotavaakin. Saunoinkin kyllä oikein maittavasti aamuyöhön asti. 2 viikkoa kun olin ilman saunaa joka on mulle harvinaista että joku syy siihen pitää olla kuten nytkin ihanan ihana tatska jota ei voi kuin vain ihailla. (mieskin vaikka ensin hieman oli asiaa vastaan).

Kaaduinkin siinä sitten yön pimeinä tunteina ja sain kauhean jälkeen toiseen jalkaan (instas kuva) mutta luita ei poikki menny kuitenkaan. Eikä tuota jalkaa särje mutta osuessaan johonkin niin kirpaisee.

Nyt isäntä onkin mennyt taas töihin ja koska sillä auto käytössä siiit ei tiedä yhtään mihin aikaan tulee. Likka tuodaan tänään mutta kellonajasta ei oo vielä minkäänlaista tietoa. Mutta mihis minä täältä menisin en kovin kauaksi kun ei ole autoakaan.

Nyt on kyllä niin kylmä tullut. Pitäisi hakia puita sen verran et saisi pienet tulet taas takkoihin. Ja pyykkiä pakko pari koneellista pyöräyttää jääny sekin homma hieman viimeaikoina. Sit en tiedä miten mahtaa päivä mennä. Paljon kiinni siitä mihin aikaan likka tuodaan kotiin. BB tuos ny ainakin taustalla pyörii.

Pakko nyt koittaa suht rennosti ottaa tää päivä sillä sitten onkin kolmena päivänä ohjelmaa aikalailla. Siis minun tarpeisiin. Monien mielestä ei mitenkään väsyttävää mutta minullepa vain on.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille.