Kyllä, maanantaina toden totta kävin siellä koululla tapaamassa likan opettajaa. Ihan hyvä tapaaminen oli ja tukitoimista oli puhe ja likan heikkouksista ja vahvuuksista. Tällä hetkellä ne läksyt on pari kertaa jäänyt tekemättä. Joten wilmaan sitten jonkun aikaa laittaa tietoa. Sitten kokeillaan pysytäänkö totuudessa ja näin. Sosiaalinen ja tunne puoli on heikkoudet jotka sillä tavalla ei tullut uutena vaan sitä on yritetty opetella jo vuosia. Syöminen tahtoo olla välillä kyllä hankalaa. Ei vaan kuulemma maistu ja niin on kyllä kotonakin ja tämä kuuluukin lääkkeen sivutuotteeseen mutta koska muuten lääke toimii niin sitä ei kannata mennä vaihtamaan. Vaan seuraillaan syömistä ja koitetaan olla tekemättä asiasta isompaa numeroa. Toistaiseksi myös liikkuu juoksee hyppii pomppii luontaisestikin niin paljon että kuluu siinäkin. Likan piti mennä tummulle palaverin ajaksi mutta ei onnistunut joten likka tuli koululle sitten mukaan. Aamulla vietiin mies sinne töihin ja sitten illalla kahdeksalta haettiin. Sain maanantaina jopa sunnuntaina aloitetun makkarin romukasa läjät hyllyt/pöydät siivotuksi.

Maanantaina oli joku saunalahti/elisa katkoksia ja tuumannu toimia mikkään. Mä jo luulin et meillä maksut jääny maksamatta mutta ku likan prepaidikaan ei toiminut niin selkes ettei ookaan siitä kiinni. Onneksi saivat iltaan mennessä pelaamaan. Meinasin tulla jo hulluksi kun pätki ja pätkytti ja tuumannu pysyy bb:ssä mukana.

Tänään tiistaina sitten isäntä lähti aamulla töihin ja tuli yhden aikaan kotiin et ehdittiin puolikolmeksi palaveriin kaupunkiin ja tällä kertaa pojan asiat. Likkahan veti pultit kun ei päässyt kuviskerhoon mutta kun ei olisi ollut ketään ketä olisi vienyt, Hakemaan oltaisiinkin melkein jopa ehditty. Nyt isäntä lähtikin töihin eikä hajuakaan koska tulee. Sain tänään muuten jopa jo keittiönkin siivotuksi ja olohuoneen. Jee hyvä minä. Vintti kyllä kauhistuttaa huhheijaa. Likan huonees menee päivä pojan huonees toinen ja takkahuonees ainakin kakspäivää siin vaaterumbassa. Mutta sitä ennen on kuitenkin vielä huomenna alakerrassakin hommaa niinku eteinen ja vessa. Ulkoeteinenkin vielä sekin aika kaaoksessa olisi ja sit pitäs kattoo noi hanskat pipot ja huivit tämmöiset sinne niinkuin kuntoon. Kukahan pesis nää miljoona ikkunaakin ennen talvee...arg!

Mutta niin siellä pojan palaverissähän oltiin siis tänään...Poika palaa perjantaina perhekotiin ja intervallijakso pidetään sovitusti ja agressiivisuuden hallinta ryhmäterapia on joka maanantai. Lääkettä ei vielä vaihdeta. Osastolla tarvittaessa heti paikka mikäli tilanne niin vaatii. Lastensosialityöntekijä puolelta yrittävät nyt ns.vierihoitoa eli yhtätyöntekijää perhekotiin ja sitten katsotaan miten se toimii ennen kuin mietitään muita vaihtoehtoja joihin ei toivottavasti tarvitse mennä. Koulu jatkuu perhekodissa ns.kotikouluna pääosin. Joitakin tunteja koululla oman työntekijän kanssa. Kotiloma on seuraavaksi kun mieskin pystyy olla kotona ettei mun tarvitse yksin molempien kanssa pärjätä.

Mulla menee niin hermo tuon likan kanssa. Alkaa olla selkeesti väsymystä ilmassa ja jotain muutakin kriisiä. Aivan kamalaa aamuisin kiukku ennen kuin saa lääkkeen otettua ja kas kummaa puolen tunnin sisään vaihtuu likka ihan toiseen. Siinä kolmen jälkeen jo haihtuu hienosti vaikutus ja loppupäivä ihan hirveää kiukkuilua. Argh! Kokoajan pitää olla tekees jotain silppua levitellä levyjä naarmutella kaivaa kaapeista kaikki mahdollinen alas. Mikä ihme sillä on. Juu ja si kaikki purkit ja purnukat pitää tyhjentää/suihkutella tyhjiksi. Jotain parikolmevuotiaan hommaa. Sit niinä iltoina kun mieskin on kotona niin se huutaa ja raivoaa niin et lapsikin jo pelästyy. Joo tiedän senkin olevan väsynyt mutta hitto eiks yhtään ajattele vaik siit oon sille sanonu. Sehän on jo pahempi kuin minä pahimpina kausina. Minä sentään tajusin raivota aikuiselle tai vain ottaa ja lähtiä raivoon muualle. Mää oikeesti hajoon tähän touhuun. Kaikki on kireinä kun viulunkielet ja katkeilee ja uusia ei tunnu olevan varaa hankkia.

Laitetaan tähän samaan valitusvirtaan nyt vielä sekin että mua niin ärsyy kun aamuisin/öisin on jo toosi kylmää :( kumpa ei kauhean kylmää vielä ois kun pääsivät tuon potun noston aloittaa myöhään ja monta sataa hehtaaria ois vielä maassa ja tietäs isännälle vielä noin kuukaudeksi töitä. Joten kuukauden päästä vasta siis lokakuun puoliväliin kiitos. Ja muutenkiin alkaa taas tää lämmitysruletti. Vaikka isäntä oiskin kotona ja liiton rahoilla menöö se kuitenkii siihen että myö sen suurimman puiden kannon sisälle teen. Onneksi hän sentään tekee ne puut ettei mun tartte alkaa moottorisaha/kirveshommiin siit kun ei ainakaan seuraisi yhtään mitään hyvää. Ja muutenkii se alkaa sisäkausi mulla mä en todellakaan omista niit talvikuteita vieläkään. Onneksi verannalla tarkenee olla jokusen tovin vielä. Viimetalvi oli mullekin sopivan lauha jopa aika-ajoin mutta eihän sellaista nyt tule koska eihän se ollut ns.normaali talvi kuitenkaan.

Huomenna ihan kotipäivä autottomana ja torstaina sitten taas palaveeriä pukkaa...