Niin se vaan viikonloppukin vetää viimeisiään. Ja jostain syystä mulla on hirveä alakulo nyt vaikka ei kai pitäisi olla siihen mitään isompaa syytäkään. Isäntä ollut viikonlopun kotona koska ollut vähän kipeä. Eilen vietettiin likan lukemaan oppimis juhlia ja ystävämme tuli kans ja toi likalle aivan mahdottoman ihanan lahjan sellaisen puuhakirjan jossa onkin paljon tekemistä kerrakseen. Ei tartte miettiä mitä talvella tekisi huonoina keleinä.Tehtiin tosiaan lettuja ja muffinnseja ja olin yhtä jos toista päällistä kermavaahtoa, hilloa, sokeria ja jäätelöäkin. Likka koristeli itse muffinssitkin. (kuvia on instas). Likka halus prinsessa hameenkin oikein päälle.

Likka tuli perjantaina ihan innoissaan koulusta tai ns.kierto nallen jolla sellainen matkavihko johon kirjoitetaan mitä Taavetti-nalle missäkin on touhunnut yms. Sen kanssa on touhunnut ja likan kans viikonloppu mennyt muutenkin hyvin ja opettajalta oli tullut palautetta et oli ollut koko viikko tosi hyvä ja onnitteli lukemaan oppimisestakin ja kaikkea. Aivan ihanaa. Mä niin tykkään likan opettajasta¨.

Eilen oli myös saunaa pitkän kaavan kautta ja sain olla jonkun aikaa yksinkin kun isäntä lähti likan kans sisälle. Mut mulla meni taas yö huonosti ja aamulla sit mies sanoi et mulla on jalkapallokentän kokoinen joo on iso hemmetti. Mä oon niin vihainen että tekis perua nyt koko reissu. Kaksin tuon kans muka koko viikko. No huh huh. Tiedänhän minä et se on iso ja venyny ja jne. No kroppa onkin varmaan sit olympiastadionin kokoinen. Onneksi huomenna mies menee töihin. Likal tosin lyhyempi päivä kun on se opettajien lomautus. Tiistaina minä vien ja haen miehen koska likalla kuvis kerho. Keskiviikko autoton ja torstaina vien taas isännän töihin jos vielä on töitä sillä mulla psygologi käynti kaupungissa. Perjantaina onkin sitten lastenvalvojien tapaaminen jonne tulo/menolaput liittyen tuohon pojan sijoitukseen eli ei sen kummempi. Sitten ois auton katsastusta ja iltapäivästä likka viemään sinne hoitoon ja lauantaina ois tarkoitus lähtiä sinne reissuun.

Loppuvuodeksi sain siivousapuakin 30 tuntia luvattu ja kaksin käyvät minulle rakkaat ihmiset joita en ole ehtinyt tapaamaan aikoihin. Ovat käyneet aiemminkin. Loppukuussa tulevat ekan kerran. Silloin ois mieskin kotona ehkäpä niin ajattelin et saatas noi lasten huoneet et mies auttas siivojia niis ja minä siivoisin takkahuone puolel noi vaatteet joita vain toukokuusta lähtien nakeltu ja ne on ihan hujan hajan. Helpottas tosi kovasti.

Sain lauantaina siivottua verantaa ja pestyä ne isot ikkunatkin yms. Nyt pitäisi vielä mennä keräilee ulkoa tavaraa ettei jää lumen alle siellä kun ihan hyvä ilma. Tehdä ruokaa ja vain olla. Illalla likka ajoissa nukkumaan ja itse katsoa bb talk show ja sit mennä nukkuun. Aamulla taas odottaa klo 6 herätykset. Tosin yks unilääke on minkä saan ostettua vasta tiistaina kun tulee eläke.

Ai niin mun pitää torstaina käydä kuntoustyöpaikassa ja viedä kaapin avain ja ne muutkin jutut koska tosiaan se päätettiin katkaista. Siitä tuleekin vaikeaa. Mut pakko se nyt hoitaa pois alta. Aikaisemmin kun kaupunkiin ei oo asiaa ollut. ja sit ei taas tiedä koska on.

Mä pääsin uudelle kymmenluvullekin mutta jotenkin tuntui ettei mies ole aidosti iloinen puolestani. Mut sitkeesti yritän ja huomenna ois kakspäivänkin vuoro tai tiistaina. Katsoa nyt kun likalla kuitenkin aika lyhyt päiväkin jos se haluaa taas leipoa niin ainakin tiistaina onnistuu kun silloin menoa ja tekemistä ja ei ehdi millään edes leipomaan.

Että tälläistä.