Aijai, torstai ja huomenna superihani vieraita vaikka he eivät olekaan niin kauaa niinkuin alunperin meinattiin. Mut he vain ajattelivat minun ja haavojeni parasta etten liika riehu. Mutta otamme tästä ajasta tällä kertaa kaiken otettavan irti. Huomenna odottaa niin super ilta ettei tosikaan.

Sitä ennen kuitenkin elettävä arkeakin. Eilen oli jokseenkin vaikea asettua lapsilla aloilleen unille. Kävivät niin kierrokselle ja onhan tää erilaista kun toisen mentävä kouluun ja toisen ei. Mut kun on syysloma eriaikaan niin se vaan on. Hienosti likka kuitenkin antoi pojan aamulla nukkua ja lähti reippaana kouluun. Toivottavasti läksyjen teko onnistuu yhtäreippaasti kuin eilenkin.

Kun poika heräsi arvoin lähdenkö kaupunkiin mukaan vai en. Mies oli sitä mieltä et tuu vain kyytiin et hän sit tekee hommia listalta enempi. Kun listasin siihen hommia joita voisin alkaa kokeileen tekee. Kun haavat tosiaan aika hyvin parantuneet ja kipulääkettä juurikaan tarvitse ja paikallaan kun on niin melkein jopa hetkeksi unohtaa kunnes tekee jonkun hieman väärän liikkeen.

Käytiin hakemassa se mitä piti ja uusi moppikin hankittiin kun yritin edellisellä vain kenkiä ottaa likemmäksi ja kappas joku nipsu katkesi ja se sitten siitä mopista. Ei oo eka kerta kun minun käsissäni hajoaa moppi jollain tavalla vaikka en juuri mitenkään kovin sitä edes käsittele.

Tässä nyt hetken lepäilen ja mies käy hakemassa ja vie takaisinkin hyvän ystävämme joka käy leikkaamassa ja värjäämässä hiukseni. Sittempä tuo jo iltatouhut koittaakin ja huomenna likka aamusta kouluun ja aamupäivästä ennen puoltapäivää odotamme vieraitamme ja siinä kaupas käyntiä saunan ja saunatuvan lämmitystä. Minä en saunaan pääse vaan käytän sen ajan kun muuut saunoo itseni laittamiseen et näyttäisin hieman kauniiltakin joskus.

Lapset tullaan n. klo 16 aikaan hakemaan ja sitten sanon tsup. Ja taksilla ajellaan kylille siellä pitsa ja kuoharia ihana duo maria ja christian ja hyvä meno. Minä vaan pysyn noiden haavojen takia hitaissa ja yritän pitää "mopon" kurissa. Vieraat lähtee lauantaina johkii aikaa kun selviivät ja likka tuloo sunnuntaina takaisin. Pojalla alkaakin intervalli jakso.