Kyllä. Pieni protesti menossa. Katsotaan kuinka moni tähän osallistuu. Ainakaan enään yhtään hästägiä tuu minulta muutamalta muulta. Toivon heidän tulevan et tuotanto ottaisi meidänkin mielipiteitä ja ideoita huomioon ja tekisi vielä lopusta kaudesta sellaisen mistä olemme maksaneet. Me emme kiukuttele vaan me vain haluamme sitä mistä me olemme maksaneet mitä meille on mainostettu ja luvattu. Katsojilla paljon hyvä ideoita joihin ei isoa budjettia tarvitse. Jos kyse on vaan tageista niin ei hyvää päivää.Silloin on kyllä ihan väärästä ajatusmailmasta lähdetty liikenteeseen.

Usein asukkaiden suulta kuultu että on tylsää. Pientä normaalin rutiinin sekoitusta nuo kaipaa yllätyksellisyyttä. Rankkuja enempi nyt täältä minun näkökulmasta ainakin näyttää siltä et asukkaat vie bb:tä eikä kauheasti tunnu olevan otetta bb:llä.

Nyt tuntuu olevan joillekin asukkaille hyvin hämmentävä tehtävänantokin. Eivät halua riisuutua alusvaatteisilleen. Mutta toisaalta onhan ne biksuil sielä toisaalta muutenkin. Ymmärrän kyllä esimerkiksi Annakin ihan paniikissa. Ja nyt asykkaan tekivät hieman protestia ja naiset saa nyt aluspaidan jättää päälle. Nopeus kisa siis tiedossa pareittain. Ei mulla muuta meen nyt #tuotantoruotuun jos sinä twiittaat niin ja haluat samaa kuin mekin sinne meidän kanssa juttelemaan.