Kyllä vain poika oli kuin olikin viikonlopun täysin kokonaan kotona onnistuneesti. Tai no siis ei ainakaan tarttenu painia ja nyrkitkin aikalailla pysyi pojalla alhaalla. Muutamia muuten vääntöjä ihan mitättömistä asioista kyllä oli mutta lieviä verrattain mitä olisi voinut olla odotettavissa. Vaikka pariin otteeseen olin melkein valmis luovuttamaan. Onneksi mies sitten jaksoi jatkaa homman loppuun. Olin niin räjähtämis pisteessä välillä kun nukkunut niin hiton huonosti.

Mutta nyt vihdoin siihen tulee muutos. Sain tänään apteekista ulos lääkkeeni ja todella odotan nyt et saan ensiyönä enemmän kuin 3 tunnin unet. Flunssaakin pukkaa. Tietty kun ei oo nukkunut vastustuskyky alhaalla ja nyt vielä niin otolliset ajatkin ja kun minä niin heikosti pukeudun muutenkin (koska en jaksa kerrospukeutua tunnen itseni miselin ukoksi sen jälkeen). Ja tietty kohta taas sekin aika kuukaudesta. Aina sit ne kans on just kun on flunssa. No kaikki paska kerralla.

Juu, sain kuin sainkin ne kirppistavarat hinnoiteltua ja nyt ne on sinne tänään vietykin. Nyt toivotaan et ne vain menee. Lauantaina kaiketi käydään siivoamassa pöytää ja katsomassa et hintalaput pysyneet paikallaan. Tässä kun se kuukauden pöytä on niin ajattelin jos sattuu siivotes (jos jaksan) tulee vastaan viel jotain vois varalta ottaa mukaan jos sattus oleen pöytään olla tullu tilaa. Halvalla ne kyl mielestäni laitoin ja käyttökelpoistakin kaikenlisäksi. Vein sinne myös kestovaippakankaita joita löysin ja muutaman uuden käyttämättömän kestovaipankin. Loput mennykin likan nukeille tietty kuinkas muutenkaan.

Tässä mennään nyt sitten tiukilla rahan kanssa. Huhhuh. Onneksi kuitenkin rukouksiimme on vastattu ja saimme seurakunnalta pienen ostokortin kauppaan. Tosin se jo käytetty. Ja kinkku on hankittu pakastimeen sillä. Et se isoin ja kallein osa hankittu.  Ja ystävä luojan  kiitos pystyi lainaan sen verran et päästään 22päivään asti kun takuueläke tulee niin tuon bensan kanssa.

Viikonlopun aikana saatiin saunatupa siivottua ja vaihdettiin sitten hieman järjestystäkin. Aimo säkillinen pyykkiä tuli ja lakananvaihdostakin sitten. Eli tässä sitten pyykkiä pestään oikeiin urakalla loppupäivä ja jatkuu sitten huomenna. Mikäli pysyy sähköt kun on meinaan tuo tuuli sellainen et ota ja tiedä kuinka kestää. Takois valkiat oli yön aikana kivasti jäähtynyt talo. Patterit kun on aika pienellä samoin ilmalömpöpumppukin. Mies meni veljeensä auttelee mutta ei varmaan oo kauaa kun jotain ulkohommaa jos oikein ymmärsin ja pimeähän siellä tulee ja myös miehen veljellä sitten se navettakin pukkaa.

Huomenna onkin likalla terapia ja ei mee sen jälkeen kouluun ei hyödytä pariksi lopputuntia enään mennä. Tämä viikko ja sitten likalla odottaakin kolmen viikon loma. Ohhoijaa. Saa nähdä kuinka keksin tekemistä hälle tylsyyteen. Poika puolestaan haetaan 23pv kotilomalle ja ois suunnitellusti 2 yötä. Sitten jos hyvin menee ois mahdollisuus olla aina ekaanpäivään asti.

Mutta minä koitan tästä mennä hakeen buranaa lisää aamulla otin et pääsin liikenteeseen ja tuntuu et kuume ois nousussa ja just nyt ei saisi tulla kun pakko mennä astiakonelaittaa ja puita lisätä takkoihin ja pyykkiä laittaa uudestaan pyörimään. Illasta sitten saa kuume tulla jos haluaa. Ei nyt. Likka on nyt onneksi ihan rauhallisesti. Jopa yllätävänkin rauhallisesti.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!