mua niin masentaa nää läskit, sain jo hyvän alun viimevuonna mutta sit se kuten aina syksyllä lopahti. Miksi oi miksi mä en saa itsekuria itseeni. Haluaisin pukea kauniisti mutta eihän mikään vaate näytä päällä kauniilta. Naama selkä jalat maha kaikki täynnä arpia finnejä selluliittiä ja muuta löllöä. Tuntuu et kaikki vaan sanoo et ei se oo ku ottaa itsestään niskasta kiinni. Juu juu ja mulla on vaan muka tekosyitä kaikki. Kai ne sitten vaan on... vaikka psygoligini ja lääkärini mt-polilla sanoo toisin mut niiden vaan ehkä kuuluukin sanoa niiin.  (oon mä 54 numerosta itteni tunkennu 48koon housuihin)

Juu juu vai "syitäkö" haluatte kuulla, no ette ihan varmaan mutta mun on vaan nyt pakko ihan pakko päästää pihalle nämä. Voi jättää lukemattakin. Toisaalta koko tämän bloggauksenkin sillä tässä ei juuri hyviä ja iloisia asioita taida olla. On meinaan niin sieltä syvältä olo tänään. 

1. ei oo rahaa, juu ei oo syy kai sinäänsä koska terveellinen ruoka on ihan yhtä edullista. Joo no kausittain onkin juu ei siinä mittää. No joo tilanne kuitenkin se että kaurapuuroa on syöty ja se lienee ainoa ns. terveellinen osia ruoka-apu kasseissa muuten makaronia ja vehnäjauhoa täysi. Ja makaroni ja vehnä saa mut tukkoon. Toki kun vaan jois vettä niin ei lihois. Mut aika tylsää on.

2. Ei muka pääse liikkumaan. No juu pääseehän ilmaiseksi ja lähelle tuohon ulos ja jne. Minä en vaan saa ihteeni millään irti. Aina muka pimeetä (meillä ei oo katuvaloja täällä) tai liukasta. Jos ei voi vedota näihin niin sitten saan ahdistuskohtauksen kun kaikki kyylää ja kyttää ja jos ovat pihalla pitäisi heitä iloisesti vielä tervehtiäkin. Juu ei pitäs noin ajatella mutta kun se vaan tulee jostain ja henkeä salpaa ihan hemmetisti. Joten hyötyliikunnaksi sitten menee tässä jos aina jaksaa niitäkään tehdä kuten nytkin hieman tuntuu olevan huushollaaminen jäljessä.

3. Säännöllinen ruokarytmi puuttuu. Joo se kun olisi ja söisi vain vähän pureksimalla eikä hotkimalla mutku aina tuntuu olevan liitoa sinne ja tänne. Ainoa jonka teen kunnolla on aamupala. Siihen se sitten jääkin. Silloin kun lapset kotona siis poikakin kotilomalla tulee rytmiä mutta sitten se mitä sinne suuhun mättää onkin taas eriasia.

4. Kunnollisten yöunien puute. Niin vaikka lääkkeetkin on niin silti nukun tosi huonosti. Usein. Todella harvoin saan kokonaista yötä. Ja sitten kun nukun kokonaisen yön tuntuu olo entistäkin väsyneemmältä. Koskaan ei kahtaperättäista kokonaista yötä oo tullut. Päiväunia en saa otettua joko tilanteiden takia tai siksi etten vain kertakaikkiaan pysty nukahtamaan. Kaikenlaisia konsteja olen kokeillut. 

5. Motivaation puute... se se on kaiken ydin. Kun kaikki täysin pakolliset on saanu tehtyä tuntuu kuin olisi tehnyt maratonin. Kun poika on kotilomalla tuntuu se tosi raskaalta ja sen viikonlopun jälkeen yks päivä meneekin palautumiseen. Sama juttu. Mennään ns. lomalle tuntuu se vain mulle muulta kuin lomalta.

Nytkin tuntuu et kalenteri vain täyttyy täyttymistään. On pojan asioita ja nyt vielä lisäänty kun on tää sijaispaikanvaihto. Mennäänki muuten perjantaina sinne palaveeraamaan ja tutustelemaan....(200km sivu). saanee nähdä sitten kuinka menee ja millainen paikka on nyt ja jne.

Maanantaina alkoi likalla koulukin eli aikaiset aamut yms. alkoi jälleen omine murheineen. Tiistaina oli kaupunki reissu kun käytiin loppiaisruokailemassa pojan luona osastolla jossa on nyt tällä hetkellä. Tänään keskiviikkona oli heti aamusta puolestaan taas kaupunkireissu kun oli likan terapia. Huomenna ois sitten käynti siivoo viel vikan kerran kirpparipöytä sillä välin kun likka koulussa. Sitten tukipaikasta tulevat hakemaan likan loppuviikoksi ja me lähdetään hakeen kaupungista poika kotiin yöksi ja perjantaina aamulla päästään sinne palaveeraamaan. Mulla on iso a-nelosen lappu täynnä kysymyksiä. Toivottavasti en anna itsestäni huonoa kuvaa sillä se voi vaikuttaa kolmannenasteen ristikuulustelulta mutta kun ne on ihan oikeasti tärkeitä asioita selvittää ja osa vielä tärkeämpiä juttuja pojalle. 

Lauantai ja sunnuntai oiskin sit vapaata. Mutta kotona miljoona asiaa tekemistä ja rahaa oli ja meni. Eläke ja hoitotuet tuli ja meni. Oikeastaan ei ees riittänytkään kaikkeen mihin piti eli otetaan taas ruasta pois.Saadaan me kilsakorvaukset tuosta perjantaista mutta tietenkin vasta jälkikäteen joten on se oltava nyt. Myös ensiviikolla on menoa heti oikein urakalla joten bensaa menee.

Jeps, meillä sitten mies vihdoin ymmärsi oman tilansa. Olenkin vain vuosia vääntäny rautalangasta. Maanantaina menemme yhdessä hänen terapiaan. Hän itse pyysi minua mukaansa. Hänellä on jo aiemmin lääkityskin aloitettu mutta liekkö oikea tai tarpeellinen hänelle. Sillä kuitenkin minä olen hänet sairastuttanut koska ei mun kans oo helppoa ja si viel tää tilanne ja kaikki. Oon koittanut sanoa et ihan kiva kun purkaa oloaan mulle ja näin mutta ongelma on siinä että mä en osaa auttaa koska en osaa itseänikään auttaa. Saa nyt nähdä mihin suuntaan tääkin menee.

Mies on nyt veljeään auttelemassa ja likka tulee kohta koulusta. Mun piti laittaa takkoihinkin valkiat mutta mitään oo saanu aikaiseksi. Mieskin tulee varmaan kohta niin juu täällä mää oon vaan koneella laiskotellut voi pöhnä. Mies sentään koko alkuvuoden hoitanut tiskit mallikkaasti niin et mua todella hävettää tää saamattomuuteni. Mut jotenkin tuntuu etten oo vielä selvennyt pojan 9pv kotilomasta.

Että hyvää keskiviikkoa kaikille jotka jaksoivat tänne asti tämän lukea!