Niin se meni et ehdin vasta nyt katsomaan tallenteelta kun ollut tätä omaa elämää niin hirmuisesti ja nyt löyty sopiva rauhallinen rako tälle.

1. Lesmana Vilmi, Indonesiasta kotoisin

Tämä verhon takaa kuultuna. Ja mikä alku. Olisin itse varmaan painanut nappia heti enkä ois malttanut kuunnella enempää. Ja niinhän teki valmentajatkin perä toisensa jälkeen. Ainoastaan Redrama tuntui odottavan jotain muuta. Tosin saattaapa olla ettei olisi hänen heiniäkään. Tarjan hän otti.

2. Lumi Summer, Helsinki

Hienosti menee. Alussa ajattelin että kyllä jonkun luulis kääntyvän. Jotenkin oli niin nopea kappale et ihan kuin jossain kohtaa ois hengästynyt. Taisi olla loppujen lopuksi niin keskinkertainen veto kun on ohjelmassa niin paljon hyviä ettei vaan saanu yhtään tuolia kääntymään.

3. Timo Mäenpää, Tampere

Karaokevetäjä, aika usein ne laulaa hyvin, mutta laulaako riittävän hyvin tälläiseen kisaan. Kappaleen alku ei säväyttänyt, mutta puolivälissä alkoi säväyttämään. Mutta kuten pelkäsinkin liian kuitenkin keskinkertainen tähän kisaan tämäkin. Selkeästi eivät oo tätä tyyliä tässä aikaisemmissa jaksoissakaan hakeneet.

4. Björn Suomivuori, Helsinki

kiva alku, odottaen nousukohtaa,  ja Monroe kääntyi siin kohtaa myös. Perässä tuli siten Tarja, mut Monroen taitaa ottaa jos käsitin alussa et meinannu et jos kääntyy niin menis monroen joukkueeseen. Ja sinnehän se Monroen tiimiin meni.

5. Iitu Häkkänen,  Helsinki

Ei mistään helpoimmasta päästä kappalettaan valinnut. Niin paljon soitettukin kappale. Ihan hyvin laulaa mutta kyllä paremmin lempiduoni maria ja christian tämän vetää. Tästä puuttuu se jokin joka vetäs nousuun kappaleen. Ja niin oli valmentajatkin sitten sitä mieltä.

6. Petri Räikkönen, Kotka

Ulkoisesti en ihan ajatellut et toivoisi Ollin kääntyvän. Aika syvällinen tyyppi. Mut eihän se ulkonäkö kerrokaan mitään. Kappas skittakin. Yleensä tuntuu et näis musaohjelmis laulajilla on paljon soittimia. Tässä ei ookaan kauheasti vielä niitä näkynyt. Tosi herkkä alku. Olli sieltä sitten loppuviimein kääntyikin.

7. Miia Kosunen, Joensuu

Huh, uskalias mimmi, mutta vetää aivan kertakaikkiaan hyvin ja samaa mieltä oli kaikki valmentajatkin. Tarjakin meni lavalle jammaa. Ja sinnehän se meni. Aivan ihana. Odotan paljon häeneltä.

Siinäpä ne sitten olikin. Torstaita odotelleen.