Pitänee nyt ensin kirjoitella tekstinkäsittelyyn. Sillä minulla meni puhelin kiinni ja sitäkautta myös netti ja olen miehen netin varassa ja sen tietää näin kausityöaikaan et se on aikavähäistä. Nyt täytyy kyl sanoa et hyvä puoli tietty täs on se et tulee tehtyä hieman muutakin kuin oltua netissä. Mutta eipä sitä silti paljoakaan jaksa. Et aika istumiseksi menee ja haaveiluksi ja miettimiseksi. Sitä on nyt tullut tehtyä liiankin kanssa ja sekaisemmaksihan nämä ajatukset tässä vaan käy. Tässä varmaan lähiaikoina voin paljastaa asian jota en oo voinut kertoa joka on todella raskas pala minulle. Lapsillekin pitäisi sitten kertoa kun vaan tietäisi miten.

Tänään onkin viimeinen aamuinen herätys likan takia. Käyvät nyt aamusta kun tätä tänne kirjoittelen klo 8 aikaan niin kirkossa ja siittä menevät kouluta vielä todistukset hakemaan sitten likka tuleekin kotiin. Miehen kanssa noita aamuisia herätyksiä tässä aika-ajoin kesän aikana kuitenkin on.

Niin juu tosiaan en oo kirjoittanutkaan varmaan sen jälkeen kun oli palaveriä pojan asioista. Ja tosiaan kesähän nyt on selvillä noin suunnilleen miten menee jos ei isompia hankaluuksia tule. Tämän viikonlopun poika on sijoituspaikassa ensviikon osastolla ja viikonlopun sijoituspaikassa ja jälleen osastolla. Jonka jälkeen ilmeisesti poika pystyttäs taas ottaa kotilomillekin. Heinäkuussahan osasto kun menee sulkuun niin sijoituspaikka sekä me saadaan mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan poikaa kotilomille sekä jos tilanne menee huonoon suuntaan nuorten puoli kun on auki niin sinne sitten. Elokuusta onkin heti alkukuussa sitten palaveria kuinka kesä mennyt ja kuinka jatko ja onko evasta kuulunut mitään.

Ensiviikolla viikonloppuna likalla ois yks yö tukiperheessä ja me ajattelimme viedä tummun ja miehen sairaan velipuolen heidän utajärven mökilleen kun haluavat sinne kesänviettoon. Olemme kai siellä itsekin yhden yön eli joku voisi sanoa et minilomaa  tiedossa mutta en itse kuitenkaan pidä minilomana vaan tämä on enempi rasittavuuden puolella. Yritän kuitenkin ottaa rennosti ja nauttia edes hetkittäin.

Tässä nyt sitten likan kanssa kerran viikkoa kaupunkiin sitä musiikkiterapiaa kesäkuun ajan jonka jälkeen heinäkuuksi jää lomalle tämä. Mutta heppailu jatkuu kerran viikkoon. siis terapia muotosta ja voi juku kun niistä hevosista siellä näkee kuinka koulutettuja ovat. Tietty tällaiseen toimintaan täytyykin olla. Tässä itseasiasa muutama kuva likan heppailusta.

 

11391773_10153237197868463_9127200967241

11246472_10153237222498463_3326318442614

Nyt kello onkin neljä. Mies tuli käymään kotona. Se jääkö jo lauantai-illan viettoon vai ei niin ei tietoa vielä.