Kyllä se tämäkin viikko vaan eteenpäin menee. Eilinen tuntui vain jotenkin niin loputtoman pitkältä päivältä ja likalla oli kiukkuilta jo hyvissä ajoin ennen iltaa. Ja kun lisää siihen vielä mun kakspäivän niin kiukku oikein otti päästä mullakin. Ja sehän koitui likan kohtaloksi. Tänään ei tietokonetta. Tuossa aamullakin koetteli ennen kuin saatiin lääke otettua ja meinasi jo mennä  huominenkin tietokoneaika. Mut ei vielä menny. Ja lupasin likalle tänään pienen lelun kun menny jo taas monta perjantaita ja viikonloppua ku sitä ns. lelu tai karkkirahaa ei oo tullut kun tarttenu nekin ruokaan. Oli sekin sitten jo lahjonta kiristys tulessa mutta ei siis vielä mennyt kuitenkaan.

Tänään kun on tiistai niin vein isännän töihin koska iltapäivällä likan kuviskerho niin tartten auton. Näin ollen haenkin sitten isännän. Tietysti aikalailla tyhjäkaappi kun oli ja tänään tuli eläkkeeni niin piti tankata autokin aamusta kun opiskelija valo paloi kirkkahasti ja kävin isännykselle eväätkin kaupasta. Likka osasi sil välin olla hienosti kotona. Oli hakenut vaatteetkin ihan kuten oli sovittukin. No lääke tuli otettua vaikutti siis ja sanomiset meni perille asti. Kumma tuollainen yksi pilleri. En osaa lakkaa hämmästelemästä asiaa.

Likalla olikin myöhempi aamu niin niin vasta meni taksiin. Vain kolmen tunnin päivä niin ei täs kauaa tätä omaa aikaa olekaan. Mutta eilinen pyykinpesuhomma jatkuu ja pakkailunkin sain eilen alulle. Muutenkin sain kivasti eilen kotihommia aikaan kun bb:ssä ei tahtonut tapahtua mitään. Toivottavasti tänään enempi jota kyllä todellakin epäilen.

Se sunnuntainen peruna yms. Josta turposin heti niin todellakin tuntuu mun kropalla vievän ainakin sen 3päivää. Sus siunaa sentään. Taidankin mennä kaurapuuro marjalinjalla tämän ja huomisen. Ja siihen sitten hieman kylkeen kanasalaattia tms. Ja tietty vettä, vettä ja vettä. Urheilupuolen saa hoitaa tuo vintis ravaaminen, puiden kanto ja muut kotityöt.

Tuosta urheilusta tulikin mieleeni että salilla ois toisaalta kiva käydä mutta voimavarani ei siihen riitä tällä hetkellä. Mä niin panikoin sinne menemistä ja joudun niin paljon tsemppaan itseäni sinne et sit en jaksa tätä muun arjen pyöritystä. Siis niin paljon kuin haluaisi olla ns.normaali niin mun on vain hyväksyttävä että elän enemmän tai toivottavasti kuitenkin vähemmän lopun ikääni tämän kanssa. Ja sen kans ois opetetltava vain tulemaan toimeen niinkuin psygologi sanonut. Ja et en saa verrata itseäni ns. normaaleihin. koska vaikea tilanne monista syistä johtuen ja mun olisi kuunneltava enemmän itseäni.

Ei muuta kuin kyllä väsyttää. Näillä mennään....